Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

2 euron erikoisrahat – 2019

Tämän sivun kolikkokuvaukset perustuvat Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistuihin kuvauksiin.

Andorra

Aihe: 600 vuotta parlamentin perustamisesta Andorraan

Kuvaus: Erikoisrahalla juhlistetaan Andorran kansanedustuslaitoksen edeltäjän, Consell de la Terran (maaneuvosto) perustamista 600 vuotta sitten vuonna 1419. Nykyisin parlamentti on nimeltään Consell General (yleiskokous). Kolikkoon on kuvattu vanhan parlamenttirakennuksen Casa de la Vallin sisäänkäynnin yläpuolella oleva Andorran vaakuna ja osa taustalla näkyvää ikkunaa. Vaakunan molemmin puolin on ihmiskasvoja, jotka näyttävät rakennuksen kiviltä ja kuvastavat andorralaisten yhteenkuuluvuutta: yhteistä historiaa, hallintoa ja arvoja.
Kolikon sisäosan yläreunaa kiertää teksti ”600 ANYS DEL CONSELL DE LA TERRA” (maaneuvosto 600 vuotta). Kuvan alla ovat liikkeeseenlaskijamaan nimi ”ANDORRA” ja luku ”600”, jonka keskelle on sijoitettu vuosiluvut ”1419” ja ”2019”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 60 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: Vuoden 2019 viimeinen neljännes

Viro

Aihe: Vironkielinen Tarton yliopisto 100 vuotta

Kuvaus: Erikoisrahalla juhlistetaan Tarton yliopistoa, josta tuli maailman ensimmäinen vironkielinen yliopisto sata vuotta sitten. Yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf vuonna 1632. Kyseessä on yksi vanhimmista yliopistoista Pohjois- ja Itä-Euroopassa. Ensimmäinen vironkielinen yliopisto siitä tuli vuonna 1919. Kolikon kuva-aiheeksi on valittu yliopiston päärakennus. Kolikon sisäosan yläreunaa kiertää teksti ”RAHVUSÜLIKOOL 100” (”kansallinen yliopisto 100”) ja kuvan alla ovat sanat ”UNIVERSITAS TARTUENSIS” sekä vuosiluku ”1632”. Liikkeeseenlaskijamaan nimi ”EESTI” on sisäosan vasemmassa ja liikkeeseenlaskuvuosi ”2019” oikeassa reunassa. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: marraskuu 2019

Slovenia

Aihe: 100 vuotta Ljubljanan yliopiston perustamisesta

Kuvaus: Kuvassa on Ljubljanan yliopiston logo. Vasemmalla, yliopiston logon jykevän neliön yläpuolella oleva yliopiston julkisivu on korvattu tekstillä ”100 LET UNIVERZE V LJUBLJANI” (Ljubljanan yliopisto 100 vuotta). Kuva-aiheen tausta on karhea, jotta teksti ja jykevä neliö nousisivat taustasta esiin voimakkaammin. Alaoikealla on teksti ”SLOVENIJA 2019”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: Vuoden 2019 viimeinen neljännes

Liettua

Aihe: Liettualaiset moniääniset sutartinė-laulut, jotka on merkitty Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon

Kuvaus: Kuvan viivakuviot symboloivat Liettuan ainutlaatuista kulttuuriperintöä, moniäänistä sutartinė-kansanlaulua. Levenevien ja kapenevien viivojen keskelle muodostuu pyörre, joka on koristeltu useilla hyvin pienillä geometrisillä kuvioilla ja luontoaiheilla. Kolikon sisäosan reunaa kiertää teksti, jossa on kolikon liikkeeseenlaskijamaan nimi ”LIETUVA”, teksti ”SUTARTINĖS” (moniääniset liettualaiset laulut), liikkeeseenlaskuvuosi ”2019” sekä Liettuan rahapajan tunnus. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: Vuoden 2019 kolmas neljännes

Liettua

Aihe: Samogitian etnografinen alue Liettuassa

Kuvaus: Kuvan keskellä on takajaloillaan seisova karhu ketju kaulassaan. Sama kuva on ollut Samogitian vaakunassa 1500-luvulta lähtien. Karhu on vaakunan kilvessä, jonka yläpuolella on kruunu. Kilpeä kannattelevat sotilas haarniskassaan (rohkeuden, uhrautumisen ja isänmaallisuuden symboli) sekä ankkuria (toivon symbolia) pitelevä jumalatar. Kilven alapuolella on teksti ”PATRIA UNA” (yksi isänmaa). Kuva-aiheen yläosassa on teksti ”LIETUVA” (Liettua) ja alaosassa tekstit ”ŽEMAITIJA” (Samogitia), liikkeeseenlaskuvuosi ”2019” ja Liettuan rahapajan tunnus. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: Vuoden 2019 kolmas neljännes

Portugali

Aihe: 600 vuotta siitä, kun portugalilaiset merenkulkijat Bartolomeu Perestrelo ja Tristão Vaz löysivät Madeiran saariston.

Kuvaus: Portugalin ensimmäinen aluelöytö oli historiallinen tapahtuma, joka vahvisti Portugalin asemaa merivaltana ja käynnisti Portugalin löytöretkien aikakauden (1418–1522). Kolikon kuva-aiheena on Madeiran saaristo ja Porto Santon saari. Kuva-aihetta reunustavat tekstit ”600 anos do Descobrimento da Madeira e de Porto Santo” (600 vuotta Madeiran ja Porto Santon löytymisestä) ja ”PORTUGAL 2019”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: Vuoden 2019 jälkipuolisko

Portugali

Aihe: 500 vuotta Fernão de Magalhãesin toteuttamasta ja johtamasta ensimmäisestä maailmanympäripurjehduksesta

Kuvaus: Itä-Intiaan suuntautunut Espanjan löytöretki vuosina 1519–1522 johti ensimmäiseen maailmanympäripurjehdukseen. Kolikossa on Fernão De Magalhãesin kasvokuva. Kuvan oikeaa puolta reunustaa teksti ”CIRCUM NAVEGAÇÃO” (ympäripurjehdus) ja sen alla on puoliympyrän muodossa teksti ”1519 FERNÃO DE MAGALHÃES”. Kuvan vasemmalla puolella on puoliympyrän muodossa liikkeeseenlaskuvuosi ”2019” ja liikkeeseenlaskijamaan nimi ”PORTUGAL”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 750 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: Vuoden 2019 jälkipuolisko

Malta

Aihe: Luonto ja ympäristö

Kuvaus: Kolikon ulkoasun on suunnitellut koululainen, ja kuvassa on hedelmäpuu ja tyylitelty aurinko. Alhaalla vasemmalla on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”MALTA” ja sen alla liikkeeseenlaskuvuosi ”2019”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 320 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: 21.10.2019

Vatikaani

Aihe: Sikstuksen kappelin restaurointityön 1994–2019 valmistuminen

Kuvaus: Kuvassa on yksityiskohta Sikstuksen kappelin freskosta Viimeinen tuomio. Kuvan vasemmalla puolella on puoliympyrän muodossa liikkeeseenlaskijamaan nimi ”CITTÁ DEL VATICANO”. Oikealla puolella ovat puoliympyrän muodossa tekstit ”CAPPELLA SISTINA – FINE DEI RESTAURI” (Sikstuksen kappeli – restauroinnin valmistuminen) ja ”1994–2019”. Oikealla puolella on myös rahapajan tunnus ”R”. Kuvan alaosassa on taiteilijan nimi ”D. LONGO”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 91 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: 1.10.2019

Ranska

Aihe: 30 vuotta Berliinin muurin murtumisesta

Kuvaus: Berliinin muuri murtui 30 vuotta sitten. Tapahtuma vaikutti merkittävästi saksalaiseen yhteiskuntaan, mutta sillä oli myös maailmanlaajuisia seurauksia. Kylmän sodan katsotaan päättyneen muurin murtumisen päivänä 9.11.1989, jolloin alkoivat laueta myös useita vuosikymmeniä vallinneet kansainväliset jännitteet. Euroopassa tapahtuma oli ensimmäinen askel kohti Euroopan unionin merkittävän jäsenmaan jälleenyhdistymistä. Virallinen Saksojen yhdistymissopimus allekirjoitettiin Moskovassa, ja myös Ranska kuului sen allekirjoittajiin. Euroopan unioni sai siis vajaan vuoden kuluessa 16 miljoonaa uutta kansalaista, mikä vastasi rakenteellisesta ja taloudellisesta näkökulmasta lähes uuden jäsenmaan liittymistä unioniin.
Kolikon kuva-aiheena on Berliinin muuri, jonka keskellä olevan aukon läpi tulee rauhankyyhkyjä ja riemuitseva väkijoukko. Kuvan taka-alalla on Berliinin tunnetuin symboli, Brandenburgin portti. Muurin vasemmassa puoliskossa on teksti ”30 ans de la chute du Mur de Berlin / 30 Jahre Mauerfall”. Kuva-aiheen alaosassa on liikkeeseenlaskuvuosi ”2019”, ja sen oikealla puolella on liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”RF”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 10 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: lokakuu 2019

Saksa

Aihe: 30 vuotta Berliinin muurin murtumisesta

Kuvaus: Berliinin muuri murtui 30 vuotta sitten. Tapahtuma vaikutti merkittävästi saksalaiseen yhteiskuntaan, mutta sillä oli myös maailmanlaajuisia seurauksia. Kylmän sodan katsotaan päättyneen muurin murtumisen päivänä 9.11.1989, jolloin alkoivat laueta myös useita vuosikymmeniä vallinneet kansainväliset jännitteet. Euroopassa tapahtuma oli ensimmäinen askel kohti Euroopan unionin merkittävän jäsenmaan jälleenyhdistymistä. Virallinen Saksojen yhdistymissopimus allekirjoitettiin Moskovassa, ja myös Ranska kuului sen allekirjoittajiin. Euroopan unioni sai siis vajaan vuoden kuluessa 16 miljoonaa uutta kansalaista, mikä vastasi rakenteellisesta ja taloudellisesta näkökulmasta lähes uuden jäsenmaan liittymistä unioniin. Kolikon kuva-aiheena on Berliinin muuri, jonka keskellä olevan aukon läpi tulee rauhankyyhkyjä ja riemuitseva väkijoukko. Kuvan taka-alalla on Berliinin tunnetuin symboli, Brandenburgin portti. Muurin vasemmassa puoliskossa on teksti ”30 Jahre Mauerfall” (30 vuotta Berliinin muurin murtumisesta). Kuva-aiheen alaosassa on liikkeeseenlaskuvuosi ”2019”, ja sen oikealla puolella on liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”D”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 30 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu/lokakuu 2019

Suomi

Aihe: Suomen perustuslaki

Kuvaus: Kolikon kuva-aiheena on kolme toisiinsa yhtyvää ympyrää. Ne kuvaavat vallan kolmijakoa eli vallan jakautumista lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaan. Keskellä vasemmalla on liikkeeseenlaskuvuosi ”2019”. Liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”FI” ja rahapajan tunnus ovat alhaalla oikealla. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu/lokakuu 2019

Luxemburg

Aihe: Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus 100 vuotta

Kuvaus: Kuva-aiheessa on vasemmalla suurherttua Henrin kuva ja oikealla vaaliuurna, johon käsi on pudottamassa äänestyslippua. Alareunassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”LUXEMBOURG”. Yläreunassa on puolikaaren muodossa teksti ”Centenaire du suffrage universel” (Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus 100 vuotta) ja sen alla ovat vuosiluvut ”1919–2019”, joista jälkimmäinen on liikkeeseenlaskuvuosi. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2019

Latvia

Aihe: Nouseva aurinko

Kuvaus: Kolikko kuvaa Latvian vaakunan historiaa. Kuva-aiheena on nouseva aurinko, joka oli alun perin osa taiteilija Ansis Cīrulisin vuonna 1917 tekemää ehdotusta itsenäisen Latvian symboliksi. Myöhemmin siitä tuli yksi Latvian vaakunan peruselementeistä. Taiteilija Ansis Cīrulis oli käyttänyt nousevaa aurinkoa aiheena myös aiemmin Latvian kiväärimiesten arvomerkissä ja muissa teoksissaan. Latvian tasavallan perustamisvuoden 1918 jälkeen nouseva aurinko esiintyi muunnoksina kaikissa uuden valtion vaakunaehdotuksissa. Latvian vaakuna hyväksyttiin virallisesti vuonna 1921. Kolikon kuvassa on nouseva aurinko ja sen keskellä tyylitellyt kirjaimet B ja L sanoista ”Brīvā Latvija” (vapaa Latvia). Lisäksi siinä on teksti ”UZLECOŠĀ SAULE” (nouseva aurinko), liikkeeseenlaskijamaan nimi ”LATVIJA” ja liikkeeseenlaskuvuosi ”2019”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 307 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: Vuoden 2019 kolmas neljännes

San Marino

Aihe: 550 vuotta Filippo Lippin kuolemasta

Kuvaus: Kolikon keskellä on Madonna ja lapsi, yksityiskohta Filippo Lippin maalauksesta ”Madonna, Jeesus-lapsi ja kaksi enkeliä”. Kuvan yläosassa on teksti ”SAN MARINO” ja ”FILIPPO LIPPI” ja sen vasemmalla puolella vuosi ”1469” sekä Rooman rahapajan tunnus ”R”. Alhaalla vasemmalla ovat taiteilija Maria Angela Cassolin nimikirjaimet ”M.A.C.” ja alhaalla keskellä vuosiluku ”2019”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 60 500 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2019

Malta

Aihe: Unescon maailmanperintökohde – Ta’ Haġratin esihistorialliset temppelit

Kuvaus: Kuvassa on Ta’ Haġrat, Maltan luoteisosassa Mġarrin kylässä sijaitseva esihistoriallinen temppeli. Temppeli koostuu kahdesta osasta, joista suurempi on rakennettu arviolta 3600–3200-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Temppelin tunnusomaisin piirre on sen monumentaalinen oviaukko. Kuva-aiheen yläosassa on kaiverrus ”TA’HAĠRAT TEMPLES 3600–3000 BC”. Alaosassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”MALTA” ja liikkeeseenlaskuvuosi ”2019”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 320 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: heinäkuu 2019

Viro

Aihe: Laulujuhlat 150 vuotta

Kuvaus: Kolikon kuva-aiheena on laulujuhlien aaltoileva kulkue, jonka ihmismeressä laulajat riemuitsevat iloisina ja ylpeinä. Teemoina ovat musiikki, kansallispuvut ja merikansan suuren laulujuhlan tapahtumapaikat, ja kuvan nuoteista voi lukea Viron kansallislaulun ensi tahdit. Alaosassa on teksti ”Laulupidu 150” (Laulujuhlat 150). Yläosassa on liikkeeseenlaskuvuosi 2019, ja sen alla on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”EESTI”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: kesäkuu 2019

Kreikka

Aihe: 150 vuotta Andreas Kalvosin kuolemasta

Kuvaus: Zantessa syntynyt Andreas Kalvos (1792-1869) oli uuden ajan merkittävimpiä runoilijoita Kreikassa. Hän yhdisti runoudessaan vankan uusklassisen koulutuksen ja romantiikan ihanteet, muinaiskreikan vaikutteet ja elävän kansanmurteen, sekä aikansa vallankumoukselliset aatteet ja oman näkemyksensä. Kolikossa on Andreas Kalvosin muotokuva. Sisäosan vasenta reunaa kiertää hänen nimensä kreikkalaisin kirjaimin kirjoitettuna, ”ΑΝΔΡΕΑΣ ΚΑΛΒΟΣ 1792–1869”, ja sen vieressä ovat lyöntivuosi ja rahapajan tunnus palmetti. Oikeaa reunaa kiertää teksti ”ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ” (Helleenien tasavalta), ja sen vieressä on kolikon suunnittelijan Georgios Stamatopoulosin monogrammi. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 750 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: kesäkuu 2019

Kreikka

Aihe: Sata vuotta Manólis Andrónikoksen syntymästä

Kuvaus: Manólis Andrónikos (1919–1992) oli yksi Kreikan merkittävimmistä arkeologeista. Hän löysi vuonna 1977 Verginasta kuninkaalliset hautakammiot, joista saatiin todisteita muinaisen makedonialaisen sivilisaation loistosta. Kolikossa on Manólis Andrónikoksen muotokuva. Sisäosan vasenta reunaa kiertää hänen nimensä kreikkalaisin kirjaimin kirjoitettuna, ”ΜΑΝΟΛΗΣ ΑΝΔΡΟΝΙΚΟΣ 1919–1992”, ja sen vieressä ovat lyöntivuosi ja rahapajan tunnus palmetti. Oikeaa reunaa kiertää teksti ”ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ” (Helleenien tasavalta), ja sen vieressä on kolikon suunnittelijan Georgios Stamatopoulosin monogrammi. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 750 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: kesäkuu 2019

Monaco

Aihe: 200 vuotta ruhtinas Honoré V:n valtaannoususta

Kuvaus: Kolikossa on ruhtinas Honoré V:n kuva. Sisäosan vasenta reunaa kiertää muinaisen ruhtinaan nimi ”HONORÉ V”, oikeaa reunaa liikkeeseenlaskijamaan nimi ”MONACO” ja Sisäosan vasenta reunaa kiertää muinaisen ruhtinaan nimi ”HONORÉ V”, oikeaa reunaa liikkeeseenlaskijamaan nimi ”MONACO” ja alareunaa teksti ”1819 – Avènement – 2019”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 15 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: kesäkuu 2019

Ranska

Aihe: Asterix 60 vuotta

Kuvaus: Asterix on ollut erottamaton osa ranskalaista kulttuuria jo 60 vuotta. Ranskalaiset samastuvat kirjailija René Goscinnyn ja sarjakuvataiteilija Albert Uderzon vuonna 1959 luomaan terävä-älyiseen gallialaiseen. Sarjakuva on saanut myös suurta kansainvälistä suosiota taiteellisilla ansioillaan ja nyky-yhteiskuntaa humoristisesti peilaavalla otteellaan. Sitä on käännetty kaikille Euroopan unionin kielille, ja se on monissa maissa yhtä suosittu kuin kotimaassaan Ranskassa. Erityisen pidetty se on Saksassa, Pohjoismaissa, Alankomaissa, Espanjassa, Portugalissa, Italiassa ja Isossa-Britanniassa. Asterix on yhdeksännen taidemuodon tunnetuimpia edustajia Euroopassa. Kuva-aiheessa Asterixilla on päässään tuttu siivekäs kypärä. Sisäosan alareunaa kiertää laakeriseppele, ja sen yläpuolella on teksti ”LX ANS MMXIX” (60 vuotta 2019). Liikkeeseenlaskijamaan nimi ”RF” (République Française) on sisäosan yläreunassa nimen ”ASTÉRIX” alla. Liikkeeseenlaskuvuosi on suoraan kuvan alla, ja siitä vasemmalla ovat Ranskan rahapajan ja sen johtajan tunnukset. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 310 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: toukokuu 2019

Slovakia

Aihe: 100 vuotta Milan Rastislav Štefánikin kuolemasta

Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu Slovakian historian merkkihenkilö Milan Rastislav Štefánik. Muotokuvan vasemmalla puolella on Štefánikin syntymävuosi 1880 ja sen alla kuolinvuosi 1919. Kolikon sisäosan vasenta reunaa kiertävät liikkeeseenlaskijamaan nimi ”SLOVENSKO” ja sanat ”MILAN RASTISLAV ŠTEFÁNIK”. Liikkeellelaskuvuosi 2019 on kuvan oikealla puolella, ja sen alla ovat kolikon suunnittelijan Peter Valachin nimikirjaimet ”PV” sekä Kremnican rahapajan tunnus (kirjaimet ”MK” kahden leimasimen välissä). Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: huhtikuu 2019

San Marino

Aihe: 500 vuotta Leonardo da Vincin kuolemasta

Kuvaus: Kolikon kuvassa on Leonardo da Vincin maalaama enkeli Kristuksen kastamista kuvaavasta maalauksesta. Sisäosan yläreunaa kiertää vasemmalla liikkeeseenlaskijamaan nimi ”SAN MARINO” ja oikealla teksti ”1519 LEONARDO 2019”. Kuvan vasemmalla puolella ovat kolikon suunnittelijan Uliana Pernazzan nimikirjaimet ”UP”, ja kuvan alla vasemmalla on Rooman rahapajan tunnus ”R”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 60 500 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: huhtikuu 2019

Andorra

Aihe: Alppihiihdon maailmancup-finaalit 2019

Kuvaus: Vuoden 2019 alppihiihdon maailmancup-kauden päätöskilpailut järjestettiin 11.–17.3.2019 Andorrassa. Andorrassa järjestetään monenlaisia urheilutapahtumia, mutta alppihiihdon maailmancupin finaalit olivat tärkein maassa siihen mennessä järjestetyistä talviurheilukisoista ja nostivat maan urheilukohteena ylempään sarjaan. Kolikkoon on kuvattu hiihtäjä rinteessä. Taka-alalla on kilpailujen logo, joka muodostuu kisarinteitä kuvaavista kaariviivoista, ja logon taustalla leijailee lumihiutaleita. Kolikon sisäosan yläreunaa kiertää teksti ”FINALS DE LA COPA DEL MÓN D’ESQUÍ ANDORRA 2019” (Alppihiihdon maailmancup-finaalit Andorrassa 2019). Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 60 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: maaliskuu 2019

Vatikaani

Aihe: 90 vuotta Vatikaanin kaupunkivaltion perustamisesta

Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu paavi Pius XI (Vatikaanin valtionpäämies vuonna 1929), sekä Lateraanin rakennukset Roomassa. Kolikon sisäosan yläreunaa kiertää liikkeeseenlaskijamaan nimi italiaksi: ”STATO DELLA CITTÀ DEL VATICANO”. Kuvan alla ovat vuosiluvut 1929 ja 2019 sekä kolikon suunnittelijan nimi ”FUSCO”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 91 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: maaliskuu 2019

Espanja

Aihe: Unescon maailmaperintökohteita – Ávilan vanhakaupunki ja sen muurin ulkopuolella olevat kirkot

Kuvaus: Ávilan kaupunki on säilyttänyt puhtaan ja koruttoman keskiaikaisen luonteensa, ja vanhaakaupunkia ympäröi Espanjan parhaiten säilynyt muuri. Kolikon kuva-aiheena on yksityiskohta Ávilan muurista. Kuvan yläpuolella on puolikaaren muodossa liikkeeseenlaskijamaan nimi ”ESPAÑA” ja sen alapuolella ovat liikkeeseenlaskuvuosi ”2019” ja rahapajan tunnus. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: helmikuu 2019

Irlanti

Aihe: 100 vuotta Irlannin parlamentin alahuoneen Dáil Éireannin perustamisesta

Kuvaus: Kolikon kuva-aiheena on Irlannin parlamentin alahuoneen Dáil Éireannin ensimmäinen istunto, joka pidettiin 21.1.1919 ja käytiin kokonaan iirin kielellä tapahtuman symbolisen merkityksen eli Irlannin valtiopäivätoiminnan alkamisen kunniaksi. Parlamentin silloisen kokoontumispaikan Mansion Housen pyöreä sali kaartuu kansakunnan ensimmäisen vaaleilla valitun edustajiston (Dàil) ylle. Teksti ”An Chéad Dáil” kuva-aiheen keskellä sekä vuosiluku ”1919” kuva-aiheen yläosassa on kaiverrettu perinteisellä unsiaalisella kirjaintyylillä. Kuva-aiheen alaosassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”ÉIRE” ja liikkeeseenlaskuvuosi ”2019”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2019

Saksa

Aihe: 70 vuotta Bundesratin perustamisesta

Kuvaus: Kolikossa on yksityiskohtainen kuva Saksan liittoneuvoston Bundesratin rakennuksesta. Kuva-aiheen yläosassa ovat rahapajan tunnus (”A”, ”D”, ”F”, ”G” tai ”J”), suunnittelijan nimikirjaimet ja liikkeeseenlaskuvuosi ”2019”. Kuva-aiheen alaosassa ovat teksti ”BUNDESRAT” ja liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”D”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 30 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2019

Italia

Aihe: 500 vuotta Leonardo da Vincin kuolemasta

Kuvaus: Kuva-aiheena on yksityiskohta Leonardo da Vincin maalauksesta ”Dama con l’ermellino” (Nainen ja kärppä), joka on Krakovan kansallismuseon kokoelmissa. Kuva-aiheen vasemmalla puolella on teksti ”LEONARDO”, kolikon suunnittelijan Maria Angela Cassolin nimikirjaimet ”MAC” ja Italian tasavallan monogrammi ”RI”. Oikealla puolella ovat Rooman rahapajan tunnus ”R”, Leonardo da Vincin kuolinvuosi ”1519” ja kolikon liikkeeseenlaskuvuosi ”2019”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 3 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2019

Luxemburg

Aihe: 100 vuotta suurherttuatar Charlotten valtaistuimelle noususta

Kuvaus: Kolikon sisäosassa vasemmalla on suurherttua Henrin kuva ja oikealla suurherttuatar Charlotten kuva. Kuva-aiheen alapuolella on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”LUXEMBOURG” ja sen alla liikkeeseenlaskuvuosi ”2019”. Kolikon sisäosan reunaa kiertää teksti ”Centenaire de l’accession au trône de la Grande-Duchesse Charlotte”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2019

Belgia

Aihe: 450 vuotta Pieter Bruegel vanhemman kuolemasta

Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu kuuluisa belgialainen kuvataiteilija Pieter Bruegel vanhempi, jonka vasemmalla puolella on maalaustelineelle asetettu maalaus. Kuva-aiheen yläpuolella on teksti ”P. BRUEGEL” ja tekstin alla ristin symbolilla merkitty taiteilijan kuolinvuosi ”1569” sekä liikkeeseenlaskuvuosi ”2019”. Kolikon sisäosan vasemmassa reunassa ovat Belgian rahapajan johtajan tunnus (Herzelen kunnan vaakuna), liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”BE” ja Utrechtin rahapajan tunnus (Merkuriuksen sauva). Kuvan oikealla puolella ovat kolikon suunnittelijan Luc Luycxin nimikirjaimet ”LL”. Kolikon sisäosaa kiertävät pienet pisteet. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 155 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2019

Belgia

Aihe: 25 vuotta Euroopan rahapoliittisen instituutin (EMI) perustamisesta

Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu oikealle puolelle EMIn ensimmäisen puheenjohtajan Alexandre Lamfalussyn muotokuva, jonka alla on teksti ”A. Lamfalussy”. Kuvan vasemmalla puolella on teksti ”EMI” ja sen yläpuolella EMIn perustamisvuosi ”1994”. Samana vuonna Lamfalussy nimitettiin EMIn ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Tekstin ”EMI” alla on toistensa päälle putoavia kolikoita, joissa on tekstit ”€”, ”ECU” sekä liikkeeseenlaskijamaa Belgian aiemman kansallisen valuutan lyhenne ”BEF”. Kuva-aihe symboloi siirtymistä kansallisista valuutoista euroon EU:n yhteisenä rahana, sillä EMIn päätehtävänä oli EKP:n ja koko Euroopan keskuspankkijärjestelmän perustaminen ja sen myötä euron luominen. Kolikon sisäosan vasemman puolen yläreunassa on teksti ”European Monetary Institute”, ja vasemmassa reunassa keskellä ovat Belgian rahapajan johtajan tunnus (Herzelen kunnan vaakuna) ja Utrechtin rahapajan tunnus (Merkuriuksen sauva). Kolikon alareunassa ovat liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”BE” ja liikkeeseenlaskuvuosi ”2019” ja oikeassa reunassa kolikon suunnittelijan Luc Luycxin nimikirjaimet ”LL”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 155 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2019