Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
Ajantasaisimmat tiedot ovat luettavissa sivun englanninkielisestä versiosta.

Mahdollisuus tutustua asiakirjoihin

Mahdollisuus tutustua asiakirjoihin on olennainen osa EKP:n avoimuusperiaatteita. Pyrimme kertomaan toiminnastamme mahdollisimman avoimesti EU:n kansalaisille. Osa EKP:n tehtävien hoitoon liittyvistä asiakirjoista on kuitenkin pidettävä luottamuksellisina. EKP:n asiakirjahallinnassa on määritelty tarkat säännöt sille, miten pitkään erilaisia asiakirjoja säilytetään (ks. ECB Filing and Retention Plan).

EKP:n asiakirjoihin tutustumisesta säädetään päätöksessä Euroopan keskuspankin asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi (ks. EKP/2004/3 ja siihen tehdyt muutokset). 

Meillä on tutkimustyön edistämiseksi ja helpottamiseksi julkinen asiakirjarekisteri, sillä EKP on sitoutunut toimimaan avoimesti.

Julkinen asiakirjarekisteri

Yli 30 vuotta vanhoihin asiakirjoihin voi tutustua EU:n neuvoston asetuksen N:o 354/83 ja sen muutosasetusten mukaisesti (ks. linkki sivun lopussa).

Historialliseen aineistoon pääsee tutustumaan EKP:n verkkosivujen Arkisto-osiossa, jossa on myös lisätietoa arkistosta.

Arkisto

Jos kaivattua asiakirjaa ei löydy julkisesta asiakirjarekisteristä eikä arkistosta, sitä voi pyytää EKP:stä millä tahansa EU:n virallisella kielellä. Pyyntö pyydetään lähettämään joko kirjeitse tai sähköpostitse (osoitteet alla).

European Central Bank
Compliance and Governance Office
Sonnemannstrasse 22
60314 Frankfurt am Main
Germany

accesstodocuments@ecb.europa.eu

Asiakirjapyynnöt käsitellään yleensä varsin nopeasti. EKP vahvistaa vastaanottaneensa pyynnön ja tekee sen jälkeen 20 työpäivän kuluessa päätöksen asiakirjapyynnön hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Jos EKP päättää, että jotakin asiakirjaa ei voida antaa tutustuttavaksi, päätös myös perustellaan.

Jos asiakirjapyynnön piiriin kuuluvia asiakirjoja on paljon tai pyyntöä on muutoin vaikea toteuttaa, käsittelyaikaa voidaan pidentää (yhteensä 40 työpäivään).

Jos EKP ilmoittaa, että osaa asiakirjoista ei voida antaa tutustuttavaksi, pyynnön esittäjä voi vielä 20 työpäivän kuluessa vastauksen saamisesta pyytää EKP:n johtokuntaa tutustumaan pyyntöön ja harkitsemaan asiaa uudelleen.

Jos johtokuntakin hylkää asiakirjapyynnön, pyynnön esittänyt henkilö voi nostaa kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa (ks. edellytykset Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklassa 263) tai tehdä kantelun Euroopan oikeusasiamiehelle (ks. sopimuksen artikla 228).

Annual figures on public access requests

Kaikki tähän osioon kuuluvat sivut