Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

2 euron erikoisrahat – 2014

Tämän sivun kolikkokuvaukset perustuvat Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistuihin kuvauksiin.

Espanja

Aihe: Uusi valtionpäämies

Kuvaus: Kolikon sisäosassa ovat kuningas Felipe VI:n ja kuningas Juan Carlos I:n profiilikuvat. Kuvien alapuolella ovat liikkeeseenlaskijamaan nimi ja liikkeeseenlaskuvuosi ”ESPAÑA – 2014”. Rahapajan tunnus on ylhäällä oikealla. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 12 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: joulukuu 2014

Ranska

Aihe: Maailman aids-päivä

Kuvaus: Keskellä oleva punainen nauha symboloi taistelua aidsia vastaan. Sen on suunnitellut taiteilijaryhmä Visual AIDS (mm. amerikkalainen taidemaalari Frank Moore), ja sitä on tarkoitus kantaa lähellä sydäntä osoituksena solidaarisuudesta sairastuneita kohtaan. Nauha on taitettu ylösalaisin olevan V-kirjaimen muotoon, ja se halutaan jonain päivänä kääntää oikein päin merkiksi sairauden voittamisesta. Kolikon sisäosassa nauhoja on kolme. BU- ja Proof-sarjoissa, joiden kolikoita ei lasketa liikkeeseen, keskimmäinen perinteisessä asennossa oleva nauha on punainen. Kaksi muuta nauhaa on jo käännetty V-muotoon. Sisäosan yläreunaa kulkee teksti ”1ER DECEMBRE”, joka viittaa Unescon maailman aids-päivään 1. joulukuuta. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 3 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: marraskuu 2014

Suomi

Aihe: 100 vuotta muotoilija, sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaaran syntymästä

Kuvaus: Kolikon sisäosassa vasemmalla ovat Ilmari Tapiovaaran nimi sekä syntymä- ja kuolinvuosi. Sisäosassa oikealla on lähikuva Tapiovaaran suunnittelemille huonekaluille tyypillisestä liitoksesta. Lähikuvan oikealla puolella ovat liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”FI”, rahapajan tunnus ja liikkeeseenlaskuvuosi 2014. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: marraskuu 2014

Vatikaanivaltio

Aihe: 25 vuotta Berliinin muurin murtumisesta

Kuvaus: Etualalla on joukko tiiliä, jotka muodostavat osan murtunutta muuria ja joissa on teksti ”XXV ANNIVERSARIO DEL CROLLO DEL MURO DI BERLINO 1989 2014”. Keskellä tiilien välisessä aukossa on pätkä piikkilankaa ja oliivipuun oksa sekä taustalla Brandenburgin portti. Ylhäällä on teksti ”CITTÀ DEL VATICANO”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 103 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: lokakuu 2014

Slovenia

Aihe: Barbara Celjeläisen kruunajaisten 600-vuotispäivä

Kuvaus: Kolikon keskiosassa on valtikkaa kädessään pitävän kuningatar Barbara Celjeläisen uurrettu muotokuva. Kuvan päällä on kolme Celjen kreiveille tyypillistä kuusisakaraista tähteä. Muotokuvan vasemmalla puolella on teksti ”SLOVENIJA” ja oikealla puolella teksti ”BARBARA CELJSKA” ja vuodet ”1414–2014”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: lokakuu 2014

Luxemburg

Aihe: Suurherttua Jeanin valtaistuimelle nousun 50-vuotisjuhla

Kuvaus: Kolikon sisäosassa ovat suurherttua Henrin ja suurherttua Jeanin vasemmalle katsovat profiilikuvat. Ylhäällä keskellä on kruunu ja sen vasemmalla puolella suurherttua Jeanin profiilikuvan yläpuolella vuosiluku 1964. Profiilikuvien alapuolelle on kaiverrettu nimet ”Jean” ja ”Henri” sekä vuosiluku 2014. Kolikon sisäosan yläreunaa kiertää kirjoitus ”50e ANNIVERSAIRE DE L’ACCESSION AU TRÔNE DU GRAND-DUC JEAN”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1,4 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: lokakuu 2014

Portugali

Aihe: Kansainvälinen perheviljelmien teemavuosi

Kuvaus: Kolikon kuvassa on perinteisiä maataloustyökaluja ja maataloustuotteita: keskellä on kana ja sen ympärillä perunoita, kurpitsoja ja muita vihanneksia sekä kukkia. Vasemmassa reunassa kulkee teksti ”AGRICULTURA FAMILIAR” (perheviljely) ja oikeassa reunassa liikkeeseenlaskijamaan nimi ”PORTUGAL”, jonka perässä on liikkeeseenlaskuvuosi 2014. Alhaalla vasemmalla näkyy rahapajan tunnus ”INCM”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: lokakuu 2014

Malta

Aihe: Maltan itsenäistyminen

Kuvaus: Kolikolla juhlistetaan Maltan itsenäistymiseen johtanutta perustuslakia vuodelta 1964. Se on neljäs viiden kolikon sarjassa, jossa kuvataan perustuslakiin liittyviä vaiheita Maltan historiassa. Vuoden 1964 perustuslailla Maltasta tuli itsenäinen valtio satojen vieraan vallan alaisuudessa vietettyjen vuosien jälkeen. Kolikon sisäosassa on yksityiskohta pronssipatsaasta, jonka taiteilija Gianni Bonnici suunnitteli itsenäisyyden kunniaksi vuonna 1989. Patsas esittää Maltaa symboloivaa nuorta naista, joka kantaa Maltan lippua. Oikeassa reunassa kulkee teksti ”MALTA – Independence 1964”, ja alhaalla keskellä on liikkeeseenlaskuvuosi 2014. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 400 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: lokakuu 2014

San Marino

Aihe: 90 vuotta Giacomo Puccinin kuolemasta

Kuvaus: Kolikon keskellä on Giacomo Puccinin muotokuva. Oikealla on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”SAN MARINO” puolikaaren muodossa, ja vasemmalla teksti ”G. PUCCINI” ja rahapajan tunnus. Alaosassa on vuosiluku 2014. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 100 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2014

Belgia

Aihe: Belgian Punainen Risti 150 vuotta

Kuvaus: Kolikon sisäosassa on risti, jonka keskellä on numero 150. Ristiin on kirjoitettu pystysuuntaan ”RODE KRUIS” ja vaakasuuntaan ”CROIX ROUGE”. Ristiä ympäröivät Brysselin rahapajan johtajan tunnus (kissa), rahapajan tunnus (profiilikuva arkkienkeli Mikaelista päähineineen), vuosiluku 2014 ja kansallistunnus ”BE”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 260 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2014

Kreikka

Aihe: 150 vuotta Joonian saarten liittämisestä Kreikkaan

Kuvaus: Kolikon sisäosassa on seitsensakarainen tähti, jossa on teksti ”150 ΧΡΟΝΙΑ ΑΠΟ ΤΗΝ ΕΝΩΣΗ ΤΩΝ ΕΠΤΑΝΗΣΩΝ ΜΕ ΤΗΝ ΕΛΛΑΔΑ 1864-2014” (150 vuotta Joonian saarten liittämisestä Kreikkaan 1864–2014), liikkeeseenlaskijamaan nimi ”ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ” ja Kreikan valtion rahapajan tunnus. Tähden sakaroiden välissä ovat Joonian saarten tunnukset. Koko kuva-aihetta ympäröi tyylitelty aaltokuvio. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 750 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2014

Kreikka

Aihe: 400 vuotta taiteilija Domenikos Theotokopoulosin kuolemasta

Kuvaus: Kolikon sisäosassa on Domenikos Theotokopoulosin muotokuva. Taustalla oleva hahmo edustaa Theotokopoulosin maalaustyyliä. Kuvan vasemmalla puolella ovat vuosiluku 2014 ja taiteilijan nimikirjoitus ”Domenikos Theotokopou los Epoiei”. Oikealla puolella on Kreikan valtion rahapajan tunnus. Kuva-aihetta ympäröivät teksti ”ΔΟΜΗΝΙΚΟΣ ΘΕΟΤΟΚΟΠΟΥΛΟΣ 1541-1614” ja liikkeeseenlaskijamaan nimi ”ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 750 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2014

Latvia

Aihe: Riika – Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2014

Kuvaus: Kolikon sisäosassa on kaupunkikuva Riiasta ja sen historiallisesta keskustasta, joka on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Kolikon yläreunassa kulkee teksti ”EIROPAS KULTURAS GALVASPILSETA” (Euroopan kulttuuripääkaupunki), ja kuvan alapuolella ovat kaupungin nimi ja liikkeeseenlaskuvuosi ”RIGA – 2014” sekä niiden alla liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”LV”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2014

Malta

Aihe: Maltan poliisivoimat 200 vuotta

Kuvaus: Kolikolla juhlistetaan vuonna 1814 annetulla julistuksella perustettujen Maltan poliisivoimien 200-vuotisjuhlavuotta. Maltan poliisivoimat kuuluvat Euroopan vanhimpiin. Kolikon kansallisella puolella ovat Maltan poliisivoimien tunnus, teksti ”200 YEARS MALTA POLICE FORCE” sekä vuosiluvut 1814–2014. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 300 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: heinäkuu 2014

San Marino

Aihe: 500 vuotta Bramante Lazzari delle Penne di San Marinon kuolemasta

Kuvaus: Kolikossa on Bramanten muotokuva ja osa Tempiettosta (”pieni temppeli”). Tempietto on hautamuistomerkki, jonka Donato Bramante rakensi San Pietro di Montorion piha-alueelle tiettävästi jo vuonna 1502. Sitä pidetään italialaisen renessanssiarkkitehtuurin mestariteoksena. Kirjoitus ”BRAMANTE LAZZARI DELLE PENNE DI SAN MARINO” ympäröi lähes koko kuvan. Vasemmalla on vuosiluku 1514 ja oikealla vuosiluku 2014. Alaosassa ovat kolikon suunnittelijan Maria Carmela Colanerin nimikirjaimet ”MCC” ja rahapajan tunnus. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 110 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: kesäkuu 2014

Suomi

Aihe: 100 vuotta kirjailija Tove Janssonin syntymästä

Kuvaus: Kolikon sisäosassa on kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin muotokuva. Sen alla ovat Tove Janssonin nimikirjoitus ja vuosiluvut 1914–2001. Vasemmalla on liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”FI”. Oikealla ovat liikkeeseenlaskuvuosi 2014 ja rahapajan tunnus. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1,5 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: kesäkuu 2014

Italia

Aihe: 200 vuotta karabinieerien luomisesta

Kuvaus: Kuvassa on tulkinta Antonio Bertin teoksesta Pattuglia di Carabinieri nella tormenta vuodelta 1973. Kuvan oikealla puolella ovat Italian tasavallan monogrammi RI ja vuosiluku 2014 sekä alempana kolikon suunnittelijan Luciana de Simonin nimikirjaimet ”LDS”, vasemmalla vuosiluku 1814 ja yläpuolella Rooman rahapajan tunnuksena päällekkäiset R-kirjaimet. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 6,5 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: kesäkuu 2014

Italia

Aihe: 450 vuotta Galileo Galilein syntymästä

Kuvaus: Yläreunassa kulkee teksti ”GALILEO GALILEI”. Kuvan oikealla puolella ovat tähtikaukoputki ja Rooman rahapajan tunnus ”R” ja alapuolella vuosiluvut 1564 ja 2014 sekä kolikon suunnittelijan Claudia Momonin nimikirjaimet C.M. Kuvan vasemmalla puolella on Italian tasavallan monogrammi ”RI”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 6,5 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: kesäkuu 2014

Ranska

Aihe: Normandian maihinnousun 70. vuosipäivä

Kuvaus: Tekstin ”D-DAY” muoto viittaa sekä maihinnousualukseen että panssarivaunun kanuunaan. Tekstin yläpuolella ovat vuosiluvut 1944–2014 ja alapuolella sanat ”70e ANNIVERSAIRE DU DÉBARQUEMENT” (70 vuotta maihinnoususta). Alaosassa amerikkalais-, britti- ja kanadalaissotilaiden maihinnousukenkien jäljet hiekassa häviävät vähitellen aallon pyyhkiessä ne pois. Aaltoon on kaiverrettu Verlainen säe – koodi, joka käynnisti maihinnousun 6.6.1944: ”Les sanglots longs des violons de l’automne blessent mon coeur d’une langueur monotone” (”Syysviulujen verkkainen nyyhke riipii sydäntäni, ja epätoivo on minulle työ”, suom. Einari Aaltonen, 2002) Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 3 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: kesäkuu 2014

Alankomaat

Aihe: Kuningatar Beatrixin hallintokauden päättyminen

Kuvaus: Kolikon sisäosassa ovat kuningas Willem-Alexanderin ja kruunusta luopuneen kuningatar Beatrixin oikealle katsovat profiilikuvat. Sisäosan vasenta reunaa kulkee teksti ”WILLEM-ALEXANDER KONING DER NEDERLANDEN” ja oikeaa reunaa teksti ”BEATRIX PRINSES DER NEDERLANDEN”. Näiden kahden kaiverruksen välissä on yläreunassa kruunu ja alareunassa rahapajan johtajan ja rahapajan tunnukset, joiden välissä on liikkeeseenlaskuvuosi 2014. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: toukokuu 2014

Slovakia

Aihe: Slovakian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen 10-vuotispäivä

Kuvaus: Sisäosan keskellä on Euroopan unionin lyhenne ”EU” tyylitellyin kirjaimin sekä etualalla Slovakian tasavallan vaakuna. Kirjainten oikealla puolella on Slovakian tasavallan Euroopan unioniin liittymispäivä ”1.5.2004” ja sen alla vuosiluku 2014. Sisäosan alareunassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”SLOVENSKO”. Yläreunassa kulkee teksti ”10. VÝROČIE VSTUPU DO EURÓPSKEJ ÚNIE”. Alhaalla vasemmalla on Kremnican rahapajan tunnus (kirjaimet ”MK” kahden leimasimen välissä) ja alhaalla oikealla kolikon suunnittelijan Mária Poldaufován tyylitellyt nimikirjaimet ”MP”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: huhtikuu 2014

Portugali

Aihe: Neilikkavallankumouksen 40-vuotisjuhla

Kuvaus: Vallankumous sai nimensä liikkeen symbolina käytetyistä neilikoista, ja kolikon kaksi kaarta kuvaavat vapaasti neilikan muotoa. Kukan yläpuolelle on kaiverrettu liikkeeseenlaskijamaan nimi ”PORTUGAL” ja vaakuna. Keskelle on kaiverrettu vallankumouspäivä ”25 DE ABRIL” (25.4.) ja sen alapuolelle vallankumouksesta kulunut aika ”40 ANOS” (40 vuotta) ja kolikon liikkeeseenlaskuvuosi 2014. Kirjainten ja numeroiden inspiraationa on 40 vuotta sitten julisteissa ja muissa poliittisissa viesteissä käytetty kirjasintyyppi. Se symboloi vallankumouksen jälkeistä euforista tunnelmaa. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: huhtikuu 2014

Belgia

Aihe: 100 vuotta ensimmäisen maailmansodan alkamisesta

Kuvaus: Kolikon sisäosassa on unikko, jonka alapuolelle on merkitty vuosiluvut ”2014–18”. Vuosilukujen alapuolella on teksti ”The Great War Centenary” ja sen alapuolella rahapajan leima ja rahapajan johtajan tunnus, profiilikuva arkkienkeli Mikaelista päähineineen. Sisäosan yläreunassa kulkee kolmikielinen teksti ”BELGIË – BELGIQUE – BELGIEN”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1,75 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: huhtikuu 2014

Espanja

Aihe: UNESCOn maailmanperintökohteita – Güellin puisto

Kuvaus: Etualalla on Güellin puiston tunnus eli arkkitehti Antoni Gaudín suunnittelema liskoveistos. Taustalla näkyy yksityiskohta toisesta Güellin puiston sisäänkäyntiä reunustavasta paviljongista. Sisäosan yläreunassa kulkevat tekstit ”ESPAÑA” ja ”PARK GÜELL — GAUDÍ”. Kuvan vasemmalla puolella on liikkeeseenlaskuvuosi 2014 ja oikealla rahapajan tunnus. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 8 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: maaliskuu 2014

Andorra

Aihe: Andorra 20 vuotta Euroopan neuvoston jäsenenä

Kuvaus: Kolikon sisäosassa vasemmalla on Andorran vaakuna ja oikealla luku ”20”, jossa nollan ulkoasu mukailee Euroopan neuvoston lippua. Sisäosan yläosassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”ANDORRA” ja sen alapuolella teksti ”AL CONSELL D'EUROPA”. Kolikon alaosassa vasemmalla on vuosiluku 2014 ja oikealla viistosti kulkeva viiva. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 100 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: helmikuu 2014

Luxemburg

Aihe: Luxemburgin suurherttuakunnan 175. itsenäisyyspäivä

Kuvaus: Kolikon sisäosassa oikealla on suurherttua Henrin oikealle katsova profiilikuva ja vasemmalla pystysuunnassa vuosiluvut 1839 ja 2014 sekä liikkeeseenlaskijamaan nimi ”LËTZEBUERG”. Kolikon sisäosan alareunassa on teksti ”ONOFHÄNGEGKEET” ja sen alapuolella ”175 Joër”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1,4 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2014

Saksa

Aihe: Ala-Saksin osavaltio

Kuvaus: Kolikon kuvassa on Michaeliskirche (Pyhän Mikaelin kirkko) Hildesheimin kaupungissa, Ala-Saksin osavaltiossa. Kirkko on ollut UNESCOn maailmanperintökohde vuodesta 1985 lähtien. Kuvan yläpuolella on liikkeeseenlaskuvuosi 2014 ja vasemmalla rahapajan tunnus (A, D, F, G tai J). Kuvan alla on teksti ”NIEDERSACHSEN”, ja sen alapuolella on liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”D”. Kaivertaja Ott Erichin nimikirjaimet ”OE” ovat kolikon sisäosassa yläoikealla. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 30 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2014