Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
Ajantasaisimmat tiedot ovat luettavissa sivun englanninkielisestä versiosta.

Euroopan talousyhteisön jäsenvaltioiden keskuspankkien pääjohtajien komitea
(1964–1993)

Keskuspankkien pääjohtajien komitea (jäljempänä myös ”komitea”) perustettiin vuonna 1964 edistämään jäsenvaltioiden keskuspankkien välistä yhteistyötä. Komitea järjesti neuvotteluja ja vaihtoi tietoja rahapolitiikasta ja siihen liittyvistä toimista keskittyen erityisesti luotto-, raha- ja valuuttamarkkinoihin.

Vuonna 1990 komitean roolia vahvistettiin osana talous- ja rahaliiton ensimmäistä vaihetta. Se sai uudeksi tehtäväkseen auttaa koordinoimaan raha- ja valuuttakurssipolitiikkaa, minkä katsottiin olevan hintavakauden saavuttamisen ja Euroopan valuuttajärjestelmän (EMS) asianmukaisen toiminnan kannalta olennaisen tärkeää.

Komitea kokoontui yleensä Baselissa Kansainvälisessä järjestelypankissa, joka tarjosi sille tukea logistiikassa sekä sihteeristöpalveluissa. Useat komitean työryhmät ja erityisryhmät tarjosivat analyyttistä asiantuntemusta, kunnes vuonna 1990 talousyksikkö (Economic Unit) yhdistyi sihteeristön kanssa ja rahapolitiikan alakomitea (Monetary Policy Sub-Committee), valuuttapolitiikan alakomitea (Foreign Exchange Policy Sub-Committee) ja pankkivalvonnan alakomitea (Banking Supervision Sub-Committee) perustettiin virallisesti.

Euroopan rahapoliittinen instituutti (EMI) korvasi keskuspankkien pääjohtajien komitean vuonna 1994, ja virallinen toimipaikka siirtyi pian sen jälkeen Frankfurt am Mainiin.

Komitean arkisto on pääasiassa paperimuodossa ja sisältää 581 arkistolaatikkoa. Materiaali sisältää enimmäkseen pääjohtajien komitean, varajäsenten komitean (Committee of Alternates) sekä alakomiteoiden ja asiantuntijaryhmien kokous- ja valmisteluasiakirjoja ja raportteja, jotka käsittelevät rahapolitiikkaa, valuuttakursseja, pääoman liikkuvuutta, pankkivalvontaa ja muita keskuspankkien toimivaltaan kuuluvia asioita. Arkistossa on myös asiakirjoja, jotka liittyvät eurooppalaisten ja kansainvälisten instituutioiden ja foorumeiden kanssa tehtyyn yhteistyöhön. Asiakirjat ovat pääasiassa vuosilta 1964–1993 (joitain dokumentteja 1950-luvulta), ja ne on laadittu yleensä englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.

CoG 1 Asema ja organisaatio

Ensimmäinen osio sisältää keskuspankkien pääjohtajien komitean perustamiseen ja sisäiseen organisaatioon liittyvää materiaalia sekä henkilöstö- ja taloushallintoihin, viestintään ja viestintäjärjestelmiin liittyviä asiakirjoja.

1962,1964–1994

CoG 1.1 Perustaminen, sisäiset asiat ja perustamisasiakirjat

Tässä alaosiossa käsitellään keskuspankkien pääjohtajien komitean perustamisen institutionaalisia ja organisatorisia järjestelyitä, ja sitä, miten sihteeristö ja talousyksikkö tukivat komitean toimintaa. Alaosiossa on myös työjärjestyksiä ja -ohjelmia sekä puheenjohtajien valintaan, työryhmien ja alakomiteiden jäsenyyksiin sekä henkilöstö- ja rekrytointijärjestelyihin liittyviä asiakirjoja.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1964–1994

CoG 1.2 Taloushallinto

Tässä alaosiossa käsitellään keskuspankkien pääjohtajien komitean ja Euroopan raha-asiain yhteistyörahaston menojen ja kustannusten jakamista sekä rahoitusasioiden komitean (Committee on Financial Matters) asiakirjoja vuosilta 1990–1994.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1964–1993 (pääasiassa 1982–1993)

CoG 1.3 Viestintä ja viestintäjärjestelmät

Tässä alaosiossa on lehdistötiedotteita ja pääjohtajien sekä muiden edustajien puheita vuosilta 1985–1993 ja televiestintäjärjestelmän perustamiseen vuonna 1971 liittyviä asiakirjoja.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 2 Kokoukset ja lausunnot

Toisessa osiossa on keskuspankkien pääjohtajien komitean ja varajäsenten komitean kokouksiin liittyvää dokumentaatiota. Osio sisältää myös pääjohtajien komitean ja talousyksikön vuosikertomukset.

1964–1993

CoG 2.1 Pääjohtajien komitean kokoukset

Tässä alaosiossa on julkistettavaksi hyväksyttyjä pääjohtajien komitean kokousten esityslistoja, pöytäkirjoja ja muita dokumentteja ajalta 6.7.1964–14.12.1993.

1973–1993

CoG 2.2 Varajäsenten komitean kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on vuosien 1973–1993 aikana pidettyjen varajäsenten komitean kokousmateriaalia, työohjelmia sekä kokoelma (vuonna 1990 ja sen jälkeen laadittuja) raportteja ja asiakirjoja talous- ja rahaliiton ensimmäisestä ja toisesta vaiheesta.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1989–1994

CoG 2.3 Talousyksikön raportointi

Tässä alaosiossa on talousyksikön työohjelmia ja kokoelma raportteja, muistioita, mietintöjä ja muita raha- ja finanssipolitiikkaan, kansainväliseen kilpailukykyyn sekä raha-aggregaatteihin liittyviä asiakirjoja.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1991–1993

CoG 2.4 Keskuspankkien pääjohtajien komitean vuosikertomukset

Tämä alaosio sisältää komitean ensimmäisen (1990–1991) ja toisen (1992) vuosikertomuksen sekä niiden valmistelumateriaalia.

CoG 3 Rahapoliittisten operaatioiden ja rahapolitiikan koordinointi

Kolmannessa osiossa käsitellään rahapolitiikan, rahapoliittisten operaatioiden ja yhdenmukaistamisen periaatteita 1960-luvun alusta vuoteen 1993. Lisäksi osiossa käsitellään valuuttakäärmeeseen liittyviä toimia. Vuosina 1972–1974 käytössä ollut valuuttakäärme oli ensimmäinen yritys kaventaa jäsenvaltioiden valuuttojen keskinäistä vaihteluväliä Bretton Woods -järjestelmän kaatumisen jälkeen. Osiossa käsitellään myös Euroopan valuuttajärjestelmään ja Euroopan valuuttayksikköön (ecu) liittyviä toimia vuodesta 1979 vuoteen 1993, jolloin keskuspankkien pääjohtajien komitean toiminta päättyi. Osion dokumentit eivät liity tarkasti tiettyihin asiantuntijaryhmiin tai foorumeihin. Lisäksi se sisältää merkittävän määrän asiakirjoja, jotka eivät ole komitean, vaan esimerkiksi Euroopan komission laatimia.

1964–1993

CoG 3.1 Euroopan rahatalouden yhdentyminen 1960-luvulta lähtien

Tässä alaosiossa on materiaalia ETY:n raha- ja talouspolitiikkojen yhteistyöstä ja lähentymisestä, alustavista toimista talous- ja rahaliiton luomiseksi sekä ensimmäistä vaihetta koskevista keskusteluista. Alaosiossa myös käsitellään ETY:n laajenemista ja keskuspankkien välistä yhteistyötä.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1968–1993 (pääasiassa 1970–1993)

CoG 3.2 Interventiot ja valuuttakurssit valuuttakäärmeen ja Euroopan valuuttajärjestelmän aikana

Tässä alaosiossa on materiaalia ETY:n jäsenmaille tarjotusta lyhyen ja keskipitkän aikavälin tuesta sekä ETY:n lainajärjestelystä. Alaosio sisältää myös dokumentaatiota jäsenvaltioiden valuuttojen määräisinä tehdyistä interventioista osana Euroopan valuuttajärjestelmää.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1978–1993

CoG 3.3 Euroopan valuuttajärjestelmän kehittäminen ja ylläpito

Tämä alaosio sisältää dokumentaatiota Euroopan valuuttajärjestelmän perustamisesta, kuten valuuttajärjestelmän toimintamenettelyistä vuonna 1979 tehdyn sopimuksen, sekä esityksiä, keskusteluita, raportteja, tutkimuksia ja puheita sen kehittämisestä. Alaosiossa on myös asiakirjoja ecun käytöstä sekä valuuttakurssimekanismin toiminnasta ja kriisistä.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1982–1994 (pääasiassa 1989–1993)

CoG 3.4 EMI:n ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän valmistelutyöt

Tässä alaosiossa on materiaalia talous- ja rahaliiton toisen ja kolmannen vaiheen valmistelutöistä sekä organisatorisista järjestelyistä, joita sovellettiin siirryttäessä keskuspankkien pääjohtajien komiteasta Euroopan rahapoliittiseen instituuttiin. Alaosio sisältää myös alustavia luonnoksia EMI:n perussäännöstä, Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä sekä materiaalia EMI:n ensimmäisen puheenjohtajan Alexandre Lamfalussyn nimittämisestä.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 4 Valuuttakursseihin ja pääomanliikkeisiin liittyvät asiat ja asiantuntijaryhmät

Neljäs osio sisältää valuuttakursseihin ja pääomanliikkeisiin liittyviä huomioita, kokousasiakirjoja, linjausehdotuksia, käytäntöjä ja tilastoja. Osiossa on myös materiaalia, joka liittyy yhtenäisen eurooppalaisen lähestymistavan ensimmäisiin kehittämishankkeisiin, joita organisoivat pääasiassa asiantuntijaryhmät. Osa ryhmistä työskenteli useiden vuosien ajan ja laati lukuisia raportteja.

1969–1994

CoG 4.1 Yhteistyökäytäntö ja seuranta

Tämä osio sisältää vuosina 1973–1993 toimineen valuutta-asiantuntijoiden yhteistyöryhmän (Concertation Group) ja vuosina 1987–1993 toimineen valuutta-asiantuntijoiden seurantaryhmän (Monitoring Group) kokousasiakirjoja. Osiossa on myös interventioihin ja korkoihin sekä valuuttakursseihin liittyviä periaatteita ja taulukoita sekä kuukausiraportteja valuuttamarkkinakehityksestä niissä maissa, joiden keskuspankit osallistuivat yhteistyökäytäntöön vuosina 1974–1994.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1960–1963,1965–1969,1974–1976

CoG 4.2 Pääoman liikkuvuus, lyhytaikaisten pääomanliikkeiden asiantuntijaryhmien kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on vuosina 1967–1969 toimineen lyhytaikaisten pääomanliikkeiden asiantuntijaryhmän (Committee of Experts on Short-term Capital Movements) ja vuosina 1974–1976 toimineen lyhytaikaisia pääomanliikkeitä käsittelevän työryhmän (Working Group on Short-term Capital Movements) kokousasiakirjoja ja raportteja. Alaosio sisältää myös pääoman liikkuvuuteen liittyviä asiakirjoja.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1970–1990

CoG 4.3 Hubert Ansiaux'n, Marcel Théronin, Pierre Barren, François Heyvaertin ja Henning Dalgaardin johtamien asiantuntijaryhmien kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on Hubert Ansiaux'n johtaman asiantuntijaryhmän kokousasiakirjoja ja ryhmän loppuraportti. Ansiaux'n tehtävänä oli vastata useisiin Luxemburgin silloisen pääministerin Pierre Wernerin esittämiin kysymyksiin jäsenvaltioiden valuuttakurssien vaihteluvälien kaventamisesta ja valuuttakurssien sääntelyrahaston perustamisesta (1970) sekä muista aiheista. Alaosiossa on myös vuonna 1970 perustetun asiantuntijaryhmän kokousasiakirjoja ja raportteja. Ryhmän puheenjohtajana toimivat Marcel Théron (1970–1974), Pierre Barre (1974), François Heyvaert (1974–1982) ja Henning Dalgaard (1983–1990). Raporteissa keskitytään erilaisiin teknisiin ongelmiin, jotka liittyvät yhteistyökäytäntöön, jäsenvaltioiden valuuttakurssien vaihteluvälien kaventamiseen, Baselin sopimuksen toimintaan, usean valuutan interventiojärjestelmään, kultavarantojen käyttöön, jäsenvaltioiden välisten saldojen tasaukseen, jäsenvaltioiden väliseen valuuttakurssijärjestelmään sekä Euroopan valuuttajärjestelmän ja ecun toimintamenettelyihin.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1985–1993

CoG 4.4 Valuuttapolitiikan alakomitean kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on vuosien 1990–1992 kokousasiakirjoja sekä määräaikais- ja erityisraporttien valmisteluun liittyvää materiaalia. Määräaikaisraportteja on 14, ja ne sisältävät muun muassa Euroopan valuuttajärjestelmän vuosittaiset kehityskatsaukset.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 5 Rahapolitiikkaan ja rahan tarjontaan liittyvät asiat ja asiantuntijaryhmät

Viidennessä osiossa on rahapolitiikan asiantuntijaryhmien kokousasiakirjoja ja raportteja vuodesta 1970 lähtien.

1970–1981

CoG 5.1 Rahapolitiikan välineiden yhdenmukaistamista käsitelleen työryhmän (Working Group on Harmonisation of Monetary Policy Instruments) kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on vuosina 1970–1981 toimineen rahapolitiikan välineiden yhdenmukaistamista käsitelleen työryhmän kokousasiakirjoja ja raportteja.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1973–1993

CoG 5.2 Adriaan Willem Bastiaansen ja Robert Raymondin johtaman asiantuntijaryhmän kokousasiakirjat ja raportointi

Tässä alaosiossa on vuonna 1973 perustetun asiantuntijaryhmän kokousasiakirjoja. Ryhmää johti vuosina 1973–1980 Adriaan Willem Bastiaanse ja vuosina 1981–1990 Robert Raymond. Ryhmä tutki seuraavia aiheita, ja laati niistä määräaikaisraportteja: rahan tarjonnan kehitys jäsenmaissa vuosina 1973–1974, rahatalouden kehitys vuosina 1974–1975, rahatalouden tilanne vuosina 1975–1978 ja Euroopan talousyhteisön jäsenmaiden rahapolitiikat vuosina 1978–1990. Ryhmä laati myös erityisraportteja, kuten julkista taloutta ja alijäämiä käsittelevän raportin (1981–1990).

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1989–1993

CoG 5.3 Rahapolitiikan alakomitean kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on kokousasiakirjoja sekä määräaikais- ja erityisraporttien valmistelutyöhön liittyvää materiaalia. Määräaikaisraportteihin sisältyvät vuosikatsaukset rahapoliittisista tavoitteista ja jäsenvaltioissa harjoitetusta rahapolitiikasta. Alaosio sisältää myös kuukausikatsaukset (Small Green Books) makrotalouden pääasiallisesta kehityksestä Euroopan talousyhteisön maissa marraskuusta 1987 joulukuuhun 1993.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 6 Pankkivalvonta-asiat ja asiantuntijaryhmät

Kuudennessa osiossa on materiaalia pankkivalvonnan alkuvaiheen koordinoinnista, kansalliseen ja kansainväliseen lainsäädäntöön liittyvistä neuvotteluista sekä pankkivalvonnan alakomitean (Banking Supervisory Sub-Committee) ja sen alaryhmien toiminnasta 1990-luvun alussa. Osio sisältää myös materiaalia aiheeseen liittyvistä Baselin pankkivalvontakomitean toimista.

1932,1964–1993

CoG 6.1 Valvontanäkökohdat ja -aloitteet

Tässä alaosiossa on dokumentaatiota pankkivalvontalainsäädännön koordinointialoitteista sekä ulkomaisiin luottoihin ja riskeihin liittyvästä keskuspankkien keskinäisestä tiedonvaihdosta. Alaosio kattaa myös Yhdysvaltain pankkilainsäädäntöä käsitelleen erityisryhmän (Ad hoc Group on American Banking Legislation) materiaalin vuosilta 1974–1978.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1978,1986–1993

CoG 6.2 Pankkivalvonnan alakomitean kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on kokousasiakirjoja ja raporttien valmistelutyöhön liittyvää materiaalia. Alaosio sisältää myös ETY:n jäsenmaiden ja muiden maiden pankkivalvontaan liittyviä artikkeleita ja dokumentteja sekä materiaalia valvontaviranomaisten keskinäisestä yhteistyöstä ja ns. toisen pankkidirektiivin (89/646/ETY) siirtämisestä osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1974–1975,1987–1994

CoG 6.3 Pankkivalvontaan liittyvien asiantuntijaryhmien kokoukset ja raportointi

Tämä alaosio sisältää pankkivalvonnan alakomitean alaryhmien ja erityisesti luottorekistereitä käsitelleen työryhmän (Working Group on Credit Registers), rahoitusjärjestelmän haavoittuvuutta käsitelleen työryhmän (Working Group on Financial Fragility) ja finanssiryhmittymiä käsitelleen työryhmän (Working Group on Financial Conglomerates) kokousasiakirjoja ja raportteja. Alaosio sisältää myös materiaalia yhteistyöstä pankkivalvontaviranomaisten kontaktiryhmän (Contact Group of Bank Supervisory Authorities) kanssa 1970-luvulta lähtien.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1975–1994

CoG 6.4 Baselin pankkivalvontakomitean toiminta

Tässä alaosiossa on kokous- ja viestintämateriaalia sekä asiakirjoja erilaisista pankkivalvonta-aiheista, kuten markkinariskeistä, pankkien vakavaraisuudesta ja vähimmäisvaatimusten laadinnasta.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 7 Keskuspankkien kirjanpitoasiat ja asiantuntijaryhmät

Seitsemännessä osiossa on materiaalia kirjanpitoasioiden työryhmän (Working Group on Accounting Issues, WGAI) ja sen alaryhmien kokouksista ja toiminnasta 1990-luvun alussa.

1991–1993

CoG 7.1 Kirjanpitoasioiden työryhmän kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on kokousasiakirjoja ja raporttien valmistelutyöhön liittyvää materiaalia. Alaosio sisältää myös keskuspankkien kirjanpitomenetelmistä tehtyjä kartoituksia.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1990–1991

CoG 7.2 Kirjanpidon asiantuntijaryhmien kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on kirjanpitoasioiden työryhmän (Task Force on Accounting Issues) ja tulojen jakautumista käsitelleen erityistyöryhmän (Ad hoc Working Group on Income Allocation) kokousasiakirjoja ja raportteja.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 8 Yhteiseen valuuttaan liittyvät tekniset ja organisatoriset asiat ja asiantuntijaryhmät

Kahdeksannessa osiossa on materiaalia yhteisten setelien painatusta ja liikkeeseenlaskua valmistelleen työryhmän (Working Group on the Printing and Issuing of a European Banknote) ja sen alaryhmien kokouksista ja toiminnasta 1990-luvun alussa.

1991–1993

CoG 8.1 Yhteisten setelien painatusta ja liikkeeseenlaskua valmistelleen työryhmän kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on kokousmateriaalia ja raporttien valmistelumateriaalia (1993) sekä asiakirjoja yhteistyöstä rahapajojen johtajien ryhmän (Mint Directors Group) ja Euroopan sokeainliiton kanssa.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1992–1994

CoG 8.2 Yhteiseen valuuttaan liittyvien asiantuntijaryhmien kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on kokous- ja työskentelymateriaalia sekä yhteisten setelien painatusta ja liikkeeseenlaskua valmistelleen työryhmän alaryhmien laatimia raportteja. Näitä alaryhmiä olivat suunnittelutyöryhmä (Design Task Force), liikkeeseenlaskutyöryhmä (Issue Task Force), turvatekniikkatyöryhmä (Security Technology Task Force), kartoitustyöryhmä (Survey Task Force), skenaariotyöryhmä (Scenario Task Force) ja kustannuslaskentatyöryhmä (Costing Task Force).

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 9 Maksujärjestelmät, arvopaperikaupan selvitysasiat ja asiantuntijaryhmät

Yhdeksännessä osiossa käsitellään analyysi- ja koordinointitoimintoja, jotka liittyvät jäsenmaiden maksujärjestelmiin pääasiassa 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa ja jotka keskittyvät pääasiassa EY:n maksujärjestelmiä käsitelleeseen työryhmään (Working Group on EC Payment Systems). Tämä osio sisältää myös asiakirjoja, jotka eivät ole keskuspankkien pääjohtajien komitean laatimia.

1990–1994

CoG 9.1 EY:n maksujärjestelmiä käsitelleen työryhmän/erikoistyöryhmän kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on kokousasiakirjoja ja raporttien valmistelumateriaalia. Alaosiossa on myös dokumentteja yksityisten pankkien edustajien kanssa pidetyistä tapaamisista.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1984–1985,1989–1993

CoG 9.2 EY:n maksujärjestelmiä käsitelleen työryhmän/erikoistyöryhmän aloitteet ja maksujärjestelmien koordinointi

Tässä alaosiossa on maksujärjestelmäaloitteiden koordinoinnin materiaalia, joka käsittelee esimerkiksi teknistä infrastruktuuria ja tietojenkäsittelyä, sekä dokumentaatiota kansallisten ja valtioiden rajat ylittävien maksujen yhdenmukaistamisesta. Se sisältää myös yksityiseen ecuselvitysjärjestelmään liittyvien toimien dokumentaatiota.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1991–1994

CoG 9.3 Blue Book -raportin laatiminen

Tässä alaosiossa on materiaalia jäsenmaiden maksujärjestelmiä koskevan Blue Book -raportin (Payment systems in the EC Member States) laadinnasta, kääntämisestä ja julkaisusta.

1991–1994

CoG 9.4 Maksujärjestelmiin liittyvien asiantuntijaryhmien kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on kokous- ja työskentelymateriaalia sekä EY:n maksujärjestelmien työryhmän (Working Group on EC Payment Systems) alaryhmien laatimia raportteja. Näitä alaryhmiä ovat koordinointiryhmä (Coordination Group), toimitusryhmä (Editorial Group), laadintaryhmä (Drafting Group), ecutyöryhmä (ECU Task Force), EY:n maksujärjestelmien lainsäädäntöasiantuntijoiden työryhmä (Task Force of Legal Experts on EC Payment System), suosituksen 3 työryhmä (Task Force on Recommendation 3) ja rahakorttityöryhmä (Task Force on Prepaid Cards). Alaosio sisältää myös asiakirjoja ulkopuolisten asiantuntijaryhmien kanssa tehdystä yhteistyöstä. Tällaisia asiantuntijaryhmiä olivat muun muassa maksujärjestelmien teknisen kehityksen ryhmä (Payment Systems Technical Development Group), maksu- ja selvitysjärjestelmäkomitea (Committee on Central Bank Payment and Settlement Services, CPSS) sekä Euroopan pankkialan standardointikomitea (European Committee for Banking Standards, ECBS). Lisäksi alaosiossa on asiakirjoja osallistumisesta Euroopan komission aloitteisiin.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 10 Tietotekniikka, tietoverkot ja asiantuntijaryhmät

Kymmenennessä osiossa on pääasiassa materiaalia EMI:n valmisteluun liittyvistä tietotekniikka-aiheista (talous- ja rahaliiton toinen vaihe). Osiossa käsitellään myös Cebamail-järjestelmää, jolla siirrettiin suojattuja tietoja keskuspankkien välillä.

1989–1993

CoG 10.1 Jean-Baptiste Bourguignonin johtaman asiantuntijaryhmän (Bourguignon Group) ja sen alaryhmien kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on edellä mainitun asiantuntijaryhmän dokumentaatiota ja raportteja. Ryhmä perustettiin tutkimaan muun kuin puhemuotoisen tiedon siirtoa Euroopan talousyhteisön keskuspankkien kesken. Alaosiossa on materiaalia myös asiakirjojen salausta käsittelevästä alaryhmästä (Sub-Group on Encryption), joka tutki salaustuotteita.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1990-1993

CoG 10.2 Tietojärjestelmiä käsitelleen työryhmän kokoukset (Working Group on Information Systems, WGIS) ja raportointi sekä Cebamail-asiat

Tämä alaosio sisältää tietojärjestelmiä käsitelleen työryhmän ja Cebamail-järjestelmää käsitelleen alaryhmän kokous- ja työskentelymateriaalia sekä raportteja.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 11 Tilastointi ja asiantuntijaryhmät

Yhdennessätoista osiossa on aikasarjoja ja materiaalia osallistumisesta tilastollisten aiheiden yhdenmukaistamisaloitteisiin ja Eurostatin johtamiin eri komiteoihin. Osiossa on myös materiaalia tilastotyöryhmän (Working Group on Statistics) kokouksista ja toiminnasta 1990-luvun alussa.

1962–1993

CoG 11.1 Tilastomenetelmien yhdenmukaistaminen 1960-luvulta lähtien

Tässä alaosiossa on materiaalia, joka liittyy tilastollisten menetelmien yhdenmukaistamiseen ja ETY:n tilastojärjestelmään. Alaosiossa on myös valmisteluasiakirjoja (ETY:n jäsenmaihin liittyviä tilastotietoja vuosilta 1973–1979) ja kuukausittaisia aikasarjoja (Big Green Book 1979–1993).

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1992–1994

CoG 11.2 Tilastotyöryhmän kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on kokous- ja valmisteluasiakirjoja sekä raportteja.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1988–1993

CoG 11.3 Muiden tilastoasiantuntijaryhmien ja komiteoiden kokoukset ja raportointi

Tässä alaosiossa on Eurostatin perustamien eri komiteoiden ja alaryhmien kokous- ja valmisteluasiakirjoja sekä raportteja. Esimerkkeinä voidaan mainita raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitea (Committee on Monetary, Financial and Balance of Payments Statistics, CMFB), raha- ja pankkitilastoja käsitellyt työryhmä (Money and Banking Statistics Task Force, MBSTF) ja maksutaseen pääomavirtojen ja kantatietojen työryhmä (Balance of Payments Capital Flows and Stocks Statistics Task Force, CFSTF).

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 12 Euroopan komissio

Kahdennessatoista osiossa on pääasiassa Euroopan komission ja sen yksiköiden laatimia asiakirjoja. Keskuspankkien pääjohtajien komitea tai keskuspankit eivät olleet useinkaan mukana asiakirjojen laadintaprosesseissa. Merkittävä osa asiakirjoista lähettiin pääjohtajien komitean sihteeristöön Baseliin vain tiedoksi.

1964–1993

CoG 12.1 Raha- ja talousasioita sekä eurooppalaista lainsäädäntöä koskevat lausunnot ja aloitteet

Tässä alaosiossa on kokoelma luonnoksia, esityksiä ja lopullisia versioita direktiiveistä, jotka koskivat taloutta, pankkeja ja rahoitusalaa. Lisäksi alaosiossa on Euroopan komission laatimia raportteja, kuten vuosikertomukset EY:n taloudellisesta tilanteesta (1971–1982 ja 1989), sekä inflaation ongelmia tarkastelleen tutkimusryhmän (Study Group ”Problems of Inflation”) raportteja (1975–1977). Alaosiossa on myös kansallisista asiantuntijoista koostuvan ennusteryhmän (1991–1993) ja neuvoa antavan pankkikomitean kokousasiakirjoja (1986–1993).

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 13 Rahakomitea

Kolmannessatoista osiossa on pääasiassa rahakomitean Brysselissä laatimia asiakirjoja, jotka lähettiin keskuspankkien pääjohtajien komitean sihteeristölle Baseliin vain tiedoksi. Keskuspankkien edustajat olivat mukana rahakomitean toiminnassa.

1969–1993

CoG 13.1 Rahakomitean ja sen alaryhmien kokoukset

Tässä alaosiossa on (vaillinaista) kokousmateriaalia, joka koskee rahakomiteaa (1969–1993), sen varajäsenten komiteaa (varsinkin vuosilta 1981–1993) ja Italiaa käsitellyttä erikoistyöryhmää (Ad hoc Group on Italy, varsinkin vuosilta 1973–1978).

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1959–1993

CoG 13.2 Rahaan ja talouteen liittyvät lausunnot

Tässä alaosiossa on raportteja rahakomitean toimista (vuosien 1959–1988 sarja on vaillinainen), Euroopan talousyhteisön lainajärjestelyyn liittyviä ehtoja ja esityksiä (1981–1993) sekä lausuntoja ja mietintöjä eri rahapoliittisista aiheista, kuten pääomanliikkeistä, budjettikurista ja lähentymisestä.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 14 Muut eurooppalaiset ryhmät ja foorumit

Neljännessätoista osiossa on raha- ja finanssipolitiikkaan sekä yhteistyöhön liittyvien pysyvien ja väliaikaisten eurooppalaisten foorumeiden ja organisaatioiden laatimaa dokumentaatiota. Talous- ja rahoitusasioiden neuvoston (Ecofin) ja Eurooppa-neuvoston osion dokumentit eivät ole täydellisiä. Hallitustenvälisen konferenssin laatimat asiakirjat ovat talous- ja rahaliiton luomisen kannalta erityisen mielenkiintoisia.

1970–1993

CoG 14.1 Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin)

Tässä alaosiossa on Ecofin-neuvoston kokousasiakirjoja (vuosilta 1970–1993) sekä neuvostolle toimitettuja raportteja ja muistioita ETY:n ulkopuolisten maiden kanssa tehdystä yhteistyöstä rahapolitiikan sekä korko- ja valuuttakurssipolitiikan saralla.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1969–1994

CoG 14.2 Eurooppa-neuvosto

Tässä alaosiossa on Eurooppa-neuvoston (vaillinaista) kokousmateriaalia ja puheenjohtajan päätelmiä sekä valmisteluasiakirjoja erilaisista aiheista, kuten finanssipoliittisesta yhdentymisestä, inflaatiosta ja pääomien vapaasta liikkuvuudesta. Alaosio sisältää myös dokumentaatiota osallistumisesta kansainvälisiä kysymyksiä käsitelleen erikoistyöryhmän (Ad hoc Committee on International Questions, 1984–1985) työhön.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1989–1993

CoG 14.3 Talous- ja rahaliittoa käsitellyt hallitustenvälinen konferenssi

Tässä alaosiossa on kannanottoja ja lausuntoja, joita keskuspankkien pääjohtajien komitea on esittänyt Euroopan unionia koskevissa sopimusneuvotteluissa.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
CoG 15 Keskuspankit ja pankkialan järjestöt

Viidennessätoista osiossa on pääasiassa materiaalia, joka liittyy kansallisiin keskuspankkeihin ja ETY:n jäsenmaiden sekä sen ulkopuolisten maiden finanssi- ja rahapolitiikkaan. Osio sisältää myös dokumentteja, jotka koskevat ylikansallisten instituutioiden ja yksityisten järjestöjen sisäisiä organisaatioita ja joista selviää, miten ne liittyvät keskuspankkien pääjohtajien komiteaan.

1937,1960–1995 (pääasiassa 1990–1993)

CoG 15.1 Kansallisten keskuspankkien (sisäiset) asiat

Tässä alaosiossa on dokumentteja kansallisiin keskuspankkeihin liittyvistä eri aiheista, kuten niiden oikeudellisesta asemasta.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1969–1993 (pääasiassa 1985–1993)

CoG 15.2 Kansallinen rahapolitiikka

Tämä alaosio sisältää useiden ETY:n jäsenmaiden ja sen ulkopuolisten maiden raha- ja talouspolitiikkaan liittyviä dokumentteja. Alaosio sisältää myös dokumentteja, jotka liittyvät Euroopan talousyhteisön Kreikalle ja Italialle myöntämiin lainoihin.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1950-1993 (pääasiassa 1972–1993)

CoG 15.3 Rahoitusalan ylikansalliset instituutiot

Tässä alaosiossa on dokumentaatiota Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) organisaatiosta ja kokoelma Alexandre Lamfalussyn puheita ja kirjoituksia. Lamfalussy toimi BIS:n taloudellisena neuvonantajana vuosina 1976–1985 ja kuului sen johtajistoon vuosina 1985–1993. Alaosio sisältää myös asiakirjoja Kansainvälisen valuuttarahaston kokouksista ja aloitteista sekä Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin perustamisesta.

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä
1966–1994 (pääasiassa 1985–1993)

CoG 15.4 Yksityiset pankkialan järjestöt

Tässä alaosiossa on dokumentaatiota suhteista ecuselvitysjärjestelmää hoitavaan yhdistykseen ECU Banking Association (EBA), International Economic Association (IEA) -järjestöön, European Economic Association (EEA) -järjestöön ja Euroopan pankkiyhdistysten liittoon (EBF).

Etsi julkisesta asiakirjarekisteristä

Kaikki tähän osioon kuuluvat sivut